Aamupäivällä kokoonnuimme koko Sammal- ja Naavapolun porukalla syyslaulajaisiin. Jaava-Kiirunat esittelivät metsäjakson aikana tehtyjä tutkimuksia ja tehtäviä ja eskarit lauloivat hauskan aakkoslaulun, jonka kertosäe jäi helposti mieleen. Lisäksi lauloimme ja soitimme syksyn aikana harjoiteltuja lauluja.
Laulajaisten jälkeen Sammalpolun väki piti yhteisen toimintatuokion eskarilaisten kanssa. Eskarit, eka- ja tokaluokkalaiset pelasivat erilaisia lautapelejä ja menimme ruokailuun myös yhdessä. Viikon kuluttua me pohjoisen koululaiset pääsemme aloittamaan syyslomaa. Sitä ennen on vielä paljon tutkimustehtäviä metsäjakson aiheista ja käymme myös jakson päätösretkellä. Toivottavasti sää suosii meitä.
0 Comments
Leave a Reply. |
Sammalpolun väkiAlakerran vihreässä "pesässä" työskentelee noin sata 1.-2. luokan oppilasta. Arkisto
March 2018
Mistä täällä kirjoitetaan? |